keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lähdetään me metsään.

Metsään, metsään.
Lähdetään me metsään retkelle.

Tai siis viime viikolla lähdettiin. Ja tultiin takaisin. Ens maanantaina uusiks ja pidemmin ja rankemmin, yikes.

Ennen kyseistä olin maksimissaan nukkunu teltassa ehkä päikkärit joskus esiteininä.
En myöskään ollut ikinä ollut niin kylmissäni, että hengitys värisee samoin kuin pitkän itkukohtauksen jälkeen.
Enkä ikinä ollut aikaisemmin ollut niin väsynyt että silmät pyörii päässä jos ei keskity. Ja jos yrittää seisoa suorassa niin huojuu kuin joku hemmetin korsi. Tuulessa. Vuorenhuipulla.

Leiri oli koetteleva mutta kokemuksena terveellinen. Alkaa kummasti arvostaa elämän pieniä iloja, niinku plusasteita ja valoa.
Oon tullut siihen tulokseen et lumipuvussa on ihmisen hyvä olla: silloin todennäköisesti ollaan ulkona ja on kylmä. Ryhmähenki kohoaa kun kaikkia raastaa. Jonkin verran mua harmitti hyödyttömyyden tunne kun pojat olivat joko muuten vaan tomeria tai eräretkeilleet ennenkin ja mun arvo ryhmässä oli yhtä kuin omistamani otsalamppu. Minä siinä sitten valopäisenä katsoin käskettyyn suuntaan kun tyypit teki kaikki työt. No, aina ei voi.

Kusihätä pakkasessa on aika ikävä asia. Kun vaatekerroksien laskemiseen vaaditaan liki kaksi kättä, on matka teltasta huussiin niin kovin pitkä. Toimitusta ei helpota se, että toivonkammariin tulisi ottaa mukaan rynnäkkökivääri ja taisteluvyö eli tetsari. Muutaman kerran tuli huussiin hölkättyä epätoivon vimmalla, mutta aijai sen jälkeistä euforiaa.


*~<3~ Hirmujännä lingvistinen tuokio  ~<3~*

Meikäläisen korvaan iskee joka kerta lähemmäs jokaisen esimiehen meikäläisyys. 
Puolustusvoimain sanastossa on n. kaksi positiivista (2) adjektiivia:
noheva (käytetään henkilöstä. tunnollinen, oma-aloitteinen, suorituksissaan onnistuva)
särmä (käytetään asioista kuten punkasta tahi pinkasta, myös ihmisistä. tarkkaa työtä tekevä, täsmällinen, siisti yms)
Militaristiseen ilmaisutapaan kuuluu jatkuvasti myös todellisuuden kieltäminen: "Ei voi olla noin hidasta."
Lyhenteet on kierosti loogisia. Varuskuntasairaala lyhenisi loogisesti VKS:ksi, mutta kuka nyt jaksaa veekooässästä puhua, siistä lyhenne on VEKSI(tai VEKSi tai Veksi). Ja sillee.


5 kommenttia:

  1. hahah voin kuvitella kun juokset siellä pissalle :'--D voiei. onneks kohta lämpenee..ehkä?? ja oon sit kai aika militaristinen ku täällä joudun monesti päivän mittaa sanomaa että EI VOI OLLA NOIN HIDASTA!!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo arvaa kuinka kamalaa on herätä teltassa yheltä yöllä siihen et rakko on sillee "10, 9, 8, ERROR" ja kammottava kiire repii vaatteet päälle ja juosta huussiin apinan raivolla. ens leiril ei ehkä saada ees käyttää huusseja, että jee.

      Poista
    2. ou scheisse. koitahan jaksaa taistella siellä. oot mahtava!

      Poista