keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kohti auringonnousua ja äiti Venäjää

No diudiu vaan. Tj 28, kiertue Diandran kanssa long gone, vika vartioparaati tehty ja ens tiistaina lähdetään Moskovaan tattootapahtumaan kuviomarssimaan, tännenäin http://kremlin-military-tattoo.ru/en/
Sinne tulee kiinalaisia taistelumunkkeja. Odotan tätä. Sen sijaan aiemmin hehkutettua Pohjois-Koreaa ei osallistujien listassa näy, oi sekä voi. Koetan pärjätä.

Marssittu on ja helvetisti, eilen kuus tuntia. Vikoilla vedoilla melkein itketti kun uuvutti eikä jaksanut keskittyä, siispä marssiminen menikin vähän päin derrièreä. Kuitenkin se ilmeisesti kannattaa, kun talsin tänään takaisin yksikköön kotiutumistarkastuksen jälkeen, oli rivit niin maan suoria ja soittokin kuulosti huomattavasti vähemmän huonolta kuin odotin. Kuviomarssi on siitä epäkiitollinen laji että siinä ei itse suoraan nää harjoituksen tuloksia, ne näkee vaan videolta tai jos ei ite oo mukava kuviossa.

Eilen oli myös Tornien soitto, eli about kaikista Helsingin torneista soitettiin sama biisi saman aikaan. Keikka itsessään meni kaameesti eikä tornissa toiminu hissi, joka teki tuubistina olemisesta aika ikävää, mutta se oli silti sen arvosta kun kurkisteli Rautatieaseman kellotornista näkymiä. Koska fuck yeah Rautatieaseman torni.


Olen vakava, jyrkkä sotilas.


Pari tuntia sitten tyhjensin suurimman osan kaapin sisältöä mosasäkkiin, huomenna mennään palauttamaan varusteita. Huimaa ja aika haikeetakin, lähteminen tulee niin konkreettiseksi.

Kotiutumisbileitten sijaan meillä on tanssiaiset koska ollaan niin proper ja high and mighty. Avecit kuuluu asiaan ja täällä on kauhee rumba että kuka on kenen avec ja uskaltaako pyytää ja omg.