Lapsuus ei loppunut

Meiningistä täällä tulee monin tavoin mieleen eskari ja ala-aste.
Auktoriteettihahmot on samankaltaisia, pakotus/käskyjen noudattaminen tuntuu samalta ja uhmaamisesta koituu samanlaista kauhistusta, ei sillä että olisin uhmannut, enhän minä sentään.
Kuitenkin samanlainen kapinahenki kytee sielussa kuin ekaluokkalaisena, ja voitontunne on suuri jos esim. tekstaa salaa vessassa(kännykkää ei saa käyttää palvelusaikana eli 6-18.)
Myös syömisestä ruokalassa tulee vähän sama fiilis kuin junnuna. Toissapäivänä esimies käski ottamaan lisää ruokaa. Sittemmin on selvinnyt ettei niin itseasiassa voi tehdä, mutta toisaalta ihan liikuttavaa kun toinen huolehtii noin.

Nyt on torstai eli neljäs päivä palveluksessa.
Osaan/mun pitäisi osata:
seistä asennossa
seistä levossa
jäpittää (istua paikallaan taistelujakkaran[SE ON SEN OIKEA NIMI.] päällä kantapäät yhdessä ryhdikkäästi, katonrajaan tuijottaen)
marssia muodossa tahdissa ja marssilaulua laulaen (tirsk)
puhutella itseäni korkea-arvosempia
kääntyä muodossa
tehdä siedettävä pinkka (tiettyyn, täsmälliseen tapaan taiteltu päiväpeitto. _Tärkeää_)
tehdä siedettävä punkka (tiettyyn, täsmälliseen tapaan pedattu sänky. Myöskin _hyvin_tärkeää_)
maakuntavoimien sotilasarvot
ynnä muita asioita joita en muista


Mun luonteeseen kuuluu valitettavan olennaisesti huolimattomuus, ja sen täällä välillä huomaa. Vähän se sisintä raastaa kun koko ajan huomautetaan mutta no. Se on sit kestettävä.

Asdfghjk.


(saa sit hei kommentoidaki. piristää kovin.)