perjantai 25. tammikuuta 2013

Toka viikonloppuloma.

Silmien rajaaminen on outoa.

Ripsarin laittaminen tosi outoa.

Vaatteet on ihan hassun näkösiä kun ne ei ole maastonvihreitä.

Heti oli vaihdettava vaatteet ja meikattava, ihan vaan koska voi.



Lopuksi ainoa kappale, joka kasarmin maailmassa on tällä hetkellä olemassa. Tätä hoilaamma aina kun marssitaan muonituskeskukseen. Alkaa vähitellen tuntua puisevalta moinen veisu, toivon mukaan lähiaikoina saadaan Jääkärimarssi lisättyä ohjelmistoon. Hip hei.


torstai 24. tammikuuta 2013

Sodankäynti tapahtuu teidän takapihoilla.

Näin totesi esimies tänään oppitunnilla.
Kontekstista irrotettuna melko huvittava lause.

Tällä hetkellä eletään peruskauden kolmatta viikkoa.
Tää viikko on ollu jotenki hirveen kiva. Viime vkl:n vapaat tuli tarpeeseen, kontrasti mielialassa on huima. Viime viikolla olin vielä angstin vallassa kun en oikein händlännyt asioita ja koin olevani outolintu. Nyt tällä viikolla oon onnistunut asioissa paremmin ja ryhmähenki on kohonnu hurjasti. Kovasti on kivoja ihmisiä.

Jee.

Onnistumisista pitää mainita ainakin toissapäiväinen kuntotesti.

(yleisö kohahtaa hämmästyksestä)

Lihaskuntotestit tuntui lähinnä välttämättömältä pahalta mutta ehei, sehän olikin melkein kivaa. Wtf.
Osa-alueet oli punnerrus, vatsat ja vauhditon pituushyppy. Testi alkoi huterasti punnerruksilla. Herra Esimies(ei saa kertoa sotilasarvoja, siks puhun aina esimiehistä tms) on hirmu mukava ihminen ja kannusti ahkerasti kun mä puhisin siimojeni varassa. Taistelutoveri(:D) laski punnerrusten tulokseksi 18 minuutissa, jolla sai tyydyttävän arvosanan. Itse olisin hyväksynyt oikeiksi punnerruksiksi ehkä 5 niistä mitkä tein mut oh well, jee.

Seuraavaks tehtiin vatsat, joita nykäsin 40 minuutissa joka oli hämmennyksekseni erinomaisen, eli parhaan arvosanan kattoraja. YAY ME. Taistelutoveritar, kova muija, veti 44 eli yli rajan, mutta ei se paljoa mun iloa sumentanut. Sit piti mennä ilmoittamaan esimiehelle, vieläpä melko nilkille sellaiselle, tulos. Koko viikon kohokohta oli se, kun mun kohdalla sen suustä pääsi vilpittömän yllättynyt "Oho!"
Toisen ohon aiheutin vauhdittomalla pituushypyllä, kahdesta metristä napsahti siitäkin erinomainen. Laitoin sitten isille tekstarin jossa ylpeilin tuloksillani, se kun epäili ettei mun kunto kestä. NJÄHHÄHHÄÄ.


Ja näin lopussa kirsikkana kuva meikäläisestä päivän_asussa. En oo ees ihan varma saisko tällaista laittaa, mutta oon vaan niin badass että laitan silti. Living on the edge ja sillai.


Derp.
Poolo, vyö, housut ja maiharit by Puolustusvoimat. Kello(vaaleanvihreä pilkistävä) Spirit Store.

Kello on 23 ja nyt pitää nukkua. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lähdetään me metsään.

Metsään, metsään.
Lähdetään me metsään retkelle.

Tai siis viime viikolla lähdettiin. Ja tultiin takaisin. Ens maanantaina uusiks ja pidemmin ja rankemmin, yikes.

Ennen kyseistä olin maksimissaan nukkunu teltassa ehkä päikkärit joskus esiteininä.
En myöskään ollut ikinä ollut niin kylmissäni, että hengitys värisee samoin kuin pitkän itkukohtauksen jälkeen.
Enkä ikinä ollut aikaisemmin ollut niin väsynyt että silmät pyörii päässä jos ei keskity. Ja jos yrittää seisoa suorassa niin huojuu kuin joku hemmetin korsi. Tuulessa. Vuorenhuipulla.

Leiri oli koetteleva mutta kokemuksena terveellinen. Alkaa kummasti arvostaa elämän pieniä iloja, niinku plusasteita ja valoa.
Oon tullut siihen tulokseen et lumipuvussa on ihmisen hyvä olla: silloin todennäköisesti ollaan ulkona ja on kylmä. Ryhmähenki kohoaa kun kaikkia raastaa. Jonkin verran mua harmitti hyödyttömyyden tunne kun pojat olivat joko muuten vaan tomeria tai eräretkeilleet ennenkin ja mun arvo ryhmässä oli yhtä kuin omistamani otsalamppu. Minä siinä sitten valopäisenä katsoin käskettyyn suuntaan kun tyypit teki kaikki työt. No, aina ei voi.

Kusihätä pakkasessa on aika ikävä asia. Kun vaatekerroksien laskemiseen vaaditaan liki kaksi kättä, on matka teltasta huussiin niin kovin pitkä. Toimitusta ei helpota se, että toivonkammariin tulisi ottaa mukaan rynnäkkökivääri ja taisteluvyö eli tetsari. Muutaman kerran tuli huussiin hölkättyä epätoivon vimmalla, mutta aijai sen jälkeistä euforiaa.


*~<3~ Hirmujännä lingvistinen tuokio  ~<3~*

Meikäläisen korvaan iskee joka kerta lähemmäs jokaisen esimiehen meikäläisyys. 
Puolustusvoimain sanastossa on n. kaksi positiivista (2) adjektiivia:
noheva (käytetään henkilöstä. tunnollinen, oma-aloitteinen, suorituksissaan onnistuva)
särmä (käytetään asioista kuten punkasta tahi pinkasta, myös ihmisistä. tarkkaa työtä tekevä, täsmällinen, siisti yms)
Militaristiseen ilmaisutapaan kuuluu jatkuvasti myös todellisuuden kieltäminen: "Ei voi olla noin hidasta."
Lyhenteet on kierosti loogisia. Varuskuntasairaala lyhenisi loogisesti VKS:ksi, mutta kuka nyt jaksaa veekooässästä puhua, siistä lyhenne on VEKSI(tai VEKSi tai Veksi). Ja sillee.


perjantai 11. tammikuuta 2013

Lapsuus ei loppunut

Meiningistä täällä tulee monin tavoin mieleen eskari ja ala-aste.
Auktoriteettihahmot on samankaltaisia, pakotus/käskyjen noudattaminen tuntuu samalta ja uhmaamisesta koituu samanlaista kauhistusta, ei sillä että olisin uhmannut, enhän minä sentään.
Kuitenkin samanlainen kapinahenki kytee sielussa kuin ekaluokkalaisena, ja voitontunne on suuri jos esim. tekstaa salaa vessassa(kännykkää ei saa käyttää palvelusaikana eli 6-18.)
Myös syömisestä ruokalassa tulee vähän sama fiilis kuin junnuna. Toissapäivänä esimies käski ottamaan lisää ruokaa. Sittemmin on selvinnyt ettei niin itseasiassa voi tehdä, mutta toisaalta ihan liikuttavaa kun toinen huolehtii noin.

Nyt on torstai eli neljäs päivä palveluksessa.
Osaan/mun pitäisi osata:
seistä asennossa
seistä levossa
jäpittää (istua paikallaan taistelujakkaran[SE ON SEN OIKEA NIMI.] päällä kantapäät yhdessä ryhdikkäästi, katonrajaan tuijottaen)
marssia muodossa tahdissa ja marssilaulua laulaen (tirsk)
puhutella itseäni korkea-arvosempia
kääntyä muodossa
tehdä siedettävä pinkka (tiettyyn, täsmälliseen tapaan taiteltu päiväpeitto. _Tärkeää_)
tehdä siedettävä punkka (tiettyyn, täsmälliseen tapaan pedattu sänky. Myöskin _hyvin_tärkeää_)
maakuntavoimien sotilasarvot
ynnä muita asioita joita en muista


Mun luonteeseen kuuluu valitettavan olennaisesti huolimattomuus, ja sen täällä välillä huomaa. Vähän se sisintä raastaa kun koko ajan huomautetaan mutta no. Se on sit kestettävä.

Asdfghjk.


(saa sit hei kommentoidaki. piristää kovin.)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Huomenna.

No okei kyl vähän jännittää. Mut ihan vähän vaa.
Huomenna mulla alkaa vapaaehtoinen asepalvelus. Tässä blogissa olis aikomus dokumentoida armeijanharmaata eloa, itseä ja muita vasten.

Meen soittokuntaan. On aika tavallista että soittokunnassa on naisia, joka erässä taitaa aina jokunen löytyä. 
Vaikka tyttöjä on suvaittu inttiin jo vuodesta 95, kovin se yhä ihmisiä kummastuttaa kun ihminen ihan ite luopuu vapaudestaan ja astuu palvelukseen. Lomake, joka pitää täyttää jos haluu inttiin ja on nainen, on nimeltään anomus joka jaksoi huvittaa hiukan: että ihan anoa täytyy et saisinks mä hei nyt pliis tulla vaik oon tyttö. Pojille aika poikkeuksetta tuntuu armeija olevan epämiellyttävää pakkopullaa eikä se oo ihme, valinnanvapaus ja vapaaehtoisuus tekee ihmeitä motivaatiolle.

Miks mä meen? Syitä on monia, niinku aina kaikessa. Lähinnä tässä on oma etu kyseessä kuten kunnon opportunistilla. Vuoden 2013 aikana odottaisin että mulla paranee kunto, harjoittelun määrä ja sitä myötä soittotaito, että tapaan uusia jänniä tyyppejä, saan keikkakokemusta ja pääsen ulkomaille soittamaan.

Nyt pakkaamaan.

(saa kommentoida)


HI ASH AND/OR FEE
.. actually I'm too tired now to write anything in English. You should keep up your Finnish anyway. Or Google Translate it :P