tiistai 26. maaliskuuta 2013

Barettimarssi VMTL-style

No moi.

Tänä leppeänä maaliskuisena tiistaina urheat toverini hiihtävät 30 kilometriä. Syy tälle piinalle on barettikokeen marssiosuus. En oo ihan varma onko tää vaan joku muskarijuttu, mutta hyväksytyllä barettikokeella ansaitaan oikeus käyttää tuota soittokunnan kaunista taivaansinistä barettia. Minä surkea vemuli sen sijaan toimin sihteerinä ja tällä hetkellä myös päivystäjänä. 
I RUN THIS PLACE. Vastaan virveen (=viranomaisverkko, tarkoittaa ihan radiopuhelinta) herra esimiehen nimellä ja rullaan tuolissa koneelta toiselle, pidän kirjaa ryhmien sijainnista ja radiopuhelinliikenteestä, samalla kun oikoluen päivitettyä päivystysohjetta. Ja kirjoitan blogimerkintää. Aijai mitä multitaskingia. Miss Moneypenny at your service (puhuttiin tästä eikä päädytty yksimielisyyteen että jos mä oon Moneypenny, onko esimies Bond vai Q. Mun mielestä vemulitoveri on Q koska se kartoittaa ryhmien liikennettä. Mut asdfghjkl.) 
Mut tää on jännää tää radiopuhelimen käyttö. Tulee tärkee olo. Kuten myös päivystysohjeen oikolukeminen, tähän purkaa kaikki taannoiset lukion äikäntuntien angstit.

Se, etten voi osallistua barettimarssille enkä täten suorita tärkeää osaa barettikokeesta, merkitsee tietenkin sitä etten ansaitse oikeutta käyttää barettia.
Tämä on perseestä.
En ulise siitä etten saa oikeutta vaikken hiihdä, vaan siitä että meidän oli viime viikolla ihan pakko marssia jäisellä kentällä niin, että kaaduin ja satutin oikean polven. Taas. Edellisestä kaatumisesta oli ehtinyt kulua huimat 6vk ja polvi oli justjust parantunut ni eiköhän uusiks. Takaristiside ilmeisesti venähtänyt. Ei vituta, ei sitten yhtään.


                                    Siinä minun luita. Ovat kunnossa, röntgen ei paljastanut mitään ikävää. 
                                                 Mut kuinka outoa katsella omia luitaan. Nuo on minun. Tuollaiset siinä sisällä on.

Että kyllähän se sielua raastaa. Sininen baretti ois mulle just se iso juttu, paljon isompi kuin pätkä tarranauhaa rinnassa. Tai no okei on se ihan kiva ettei oo enää alokas. Minä ja nämä muutamat kohtalotoverini joudutaan siis ehkä käyttämään kenttälakkia, siis idioottilippistä, kun muut asettelee barettia päähänsä lomille lähdettäessä. Onneksi barettia ei ihan vielä aleta käyttää koska rykmentissä on vielä virallisesti talvi. Kesähän alkaa, kun komentaja niin ilmoittaa (musta tää kertoo jotain tärkeää Puolustusvoimain luonteesta).
Meille tulee kyllä rästimarssi, mutta tällä tietoa se ois kesäkuussa. Hyi. Pakko yrittää ulista se aikaisemmaksi. En suostu kenttälakkiin, eikä se vihreäkään baretti kauheesti lohduta.


Oikeutettu baretti on siis kaukaisempi asia kuin piti. Asdfghjklö. Perse. 
Tämä kuva on hyvin tärkeä ja merkityksellinen.

Kävin viikonloppuna saunassa baretti päässä, se ois nyt hyvin, tai ainakin paremmin, särmättykin.
Voin sitä sitten yksin sisätiloissa salaa päässäni pitää. Oih ja voih.

Huomenna olis barettikokeen musiikillinen ja kirjallinen osuus. Siihen kuuluu kuviomarssijuttujen yksilöarviointi, koe yleisestä palvelusohjesäännöstä ja sotilasarvoista, Muistoja Pohjolasta ulkoasoitettuna yms. En oo vielä aivan varma pystynkö kuviomarssisuoritteisiin näin invalidina, mutta soitto-osuuden varmaan kykenisin. Katotaan huomenna.


Radiopuhelu on jännää. Puheessa on ihan oma etikettinsä: kun ottaa yhteyttä, sanotaan ekaks tavoiteltavan nimi ja sit oma nimi. Tavoiteltava vastaa omalla nimellään. Kun viesti on saatu perille, tavoiteltu sanoo 'kuitti'(eli roger that!) merkkinä siitä että joo tajusin ja yhteydenottaja lopettaa puhelun sanomalla 'loppu'. Hirveenjännää.


Sillee nyt.

Ai nii, muutin blogin nimen sisältöä kuvaavammaks. Hurraa.




2 kommenttia:

  1. oli ihan pakko liittyy lukiaks. armeija blogit on aina yhtä mahtavia, varsinki naisen näkökulmasta.
    toivottavasti II/2014 saapumiserä ois minu :3

    VastaaPoista