tiistai 26. maaliskuuta 2013

Barettimarssi VMTL-style

No moi.

Tänä leppeänä maaliskuisena tiistaina urheat toverini hiihtävät 30 kilometriä. Syy tälle piinalle on barettikokeen marssiosuus. En oo ihan varma onko tää vaan joku muskarijuttu, mutta hyväksytyllä barettikokeella ansaitaan oikeus käyttää tuota soittokunnan kaunista taivaansinistä barettia. Minä surkea vemuli sen sijaan toimin sihteerinä ja tällä hetkellä myös päivystäjänä. 
I RUN THIS PLACE. Vastaan virveen (=viranomaisverkko, tarkoittaa ihan radiopuhelinta) herra esimiehen nimellä ja rullaan tuolissa koneelta toiselle, pidän kirjaa ryhmien sijainnista ja radiopuhelinliikenteestä, samalla kun oikoluen päivitettyä päivystysohjetta. Ja kirjoitan blogimerkintää. Aijai mitä multitaskingia. Miss Moneypenny at your service (puhuttiin tästä eikä päädytty yksimielisyyteen että jos mä oon Moneypenny, onko esimies Bond vai Q. Mun mielestä vemulitoveri on Q koska se kartoittaa ryhmien liikennettä. Mut asdfghjkl.) 
Mut tää on jännää tää radiopuhelimen käyttö. Tulee tärkee olo. Kuten myös päivystysohjeen oikolukeminen, tähän purkaa kaikki taannoiset lukion äikäntuntien angstit.

Se, etten voi osallistua barettimarssille enkä täten suorita tärkeää osaa barettikokeesta, merkitsee tietenkin sitä etten ansaitse oikeutta käyttää barettia.
Tämä on perseestä.
En ulise siitä etten saa oikeutta vaikken hiihdä, vaan siitä että meidän oli viime viikolla ihan pakko marssia jäisellä kentällä niin, että kaaduin ja satutin oikean polven. Taas. Edellisestä kaatumisesta oli ehtinyt kulua huimat 6vk ja polvi oli justjust parantunut ni eiköhän uusiks. Takaristiside ilmeisesti venähtänyt. Ei vituta, ei sitten yhtään.


                                    Siinä minun luita. Ovat kunnossa, röntgen ei paljastanut mitään ikävää. 
                                                 Mut kuinka outoa katsella omia luitaan. Nuo on minun. Tuollaiset siinä sisällä on.

Että kyllähän se sielua raastaa. Sininen baretti ois mulle just se iso juttu, paljon isompi kuin pätkä tarranauhaa rinnassa. Tai no okei on se ihan kiva ettei oo enää alokas. Minä ja nämä muutamat kohtalotoverini joudutaan siis ehkä käyttämään kenttälakkia, siis idioottilippistä, kun muut asettelee barettia päähänsä lomille lähdettäessä. Onneksi barettia ei ihan vielä aleta käyttää koska rykmentissä on vielä virallisesti talvi. Kesähän alkaa, kun komentaja niin ilmoittaa (musta tää kertoo jotain tärkeää Puolustusvoimain luonteesta).
Meille tulee kyllä rästimarssi, mutta tällä tietoa se ois kesäkuussa. Hyi. Pakko yrittää ulista se aikaisemmaksi. En suostu kenttälakkiin, eikä se vihreäkään baretti kauheesti lohduta.


Oikeutettu baretti on siis kaukaisempi asia kuin piti. Asdfghjklö. Perse. 
Tämä kuva on hyvin tärkeä ja merkityksellinen.

Kävin viikonloppuna saunassa baretti päässä, se ois nyt hyvin, tai ainakin paremmin, särmättykin.
Voin sitä sitten yksin sisätiloissa salaa päässäni pitää. Oih ja voih.

Huomenna olis barettikokeen musiikillinen ja kirjallinen osuus. Siihen kuuluu kuviomarssijuttujen yksilöarviointi, koe yleisestä palvelusohjesäännöstä ja sotilasarvoista, Muistoja Pohjolasta ulkoasoitettuna yms. En oo vielä aivan varma pystynkö kuviomarssisuoritteisiin näin invalidina, mutta soitto-osuuden varmaan kykenisin. Katotaan huomenna.


Radiopuhelu on jännää. Puheessa on ihan oma etikettinsä: kun ottaa yhteyttä, sanotaan ekaks tavoiteltavan nimi ja sit oma nimi. Tavoiteltava vastaa omalla nimellään. Kun viesti on saatu perille, tavoiteltu sanoo 'kuitti'(eli roger that!) merkkinä siitä että joo tajusin ja yhteydenottaja lopettaa puhelun sanomalla 'loppu'. Hirveenjännää.


Sillee nyt.

Ai nii, muutin blogin nimen sisältöä kuvaavammaks. Hurraa.




keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Déjà-vu

Todellakin jo nähty.



Meidät oli ilmeisesti ihan pakko viedä kuviomarssimaan jäiselle kentälle. Moni liukastui, mutta mä olin ainoa jota sattui kunnolla - juuri siihen samaan polveen kuin aikaisemminkin. Elämä on taas kaatuneiden kyynärsauvojen kurottelemista lattialta. HURRAA <3


vitu.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

kepeä e-kausireportaasi.

Aivopieruotsikot.

E-KAUSI ON ALKANUT.


Ekat orkesteritreenit oli parasta. Oon soittanut aktiivisesti orkesterissa vitosluokasta lähtien ja  jo viime syksynä, kun kävin vaan yksityissoittotunneilla,  oli kauheet viekkarit orkesterista. Kun keskiviikkona siinä sit viritettiin ja vedettiin sitä ikuista B-duuriasteikkoa, tuntu hiukan siltä kuin olis värit palanneet mustavalkoiseen elämään.

Iih <3

Tosin on se soittaminen yllättävän rankkaakin. Tässä on parina päivänä ollut pelkkää soittoa kahdeksasta neljään joka on kuitenki aika paljon.



Keskiviikkona oli vuorossa jotain epämiellyttävää ja eksoottista, GODDAMN AMPUMAHIIHTOA. Odotin sitä suunnilleen yhtä paljon kuin ekaa leiriä, toisin sanoen olin kuin menossa teloitettavaksi. Tiesin että se on vaan lyhyt matka ja sit vähän ampumista, mut jotenkin se vaan tuntui uskomattoman vastemieliseltä. Loppujen lopuksi se oli ihan vaan tavallista hiihtämistä, tosin jäi kyllä ärsyttämään huonosti onnistunut ampuminen. Oh well.
                                                                                     Säihkis. Because I can.

Kuviomarssi.
Vaikeeta.
Tähän mennessä oon jo ehtinyt tottua armeijan absurdiuteen. Opeteltiin uutta lepoa ja uutta asentoa, siis kuviomarssilepoa ja -asentoa, ekalla e-viikolla yhteensä ehkä noin 4h ellei enemmänkin. Tällä viikolla ainakin saman verran ihan varsinaista kuviomarssia. Ollaan opeteltu kääntymistä ja sellaista. Marssiessa täytyy yleensä myös soittaa mielikuvitussoitinta, siis pitää käsiä soittoasennossa ja puhaltaa ilmaa. No ei ku tulta. ASDFGHJK oon nyt gines ja aivopieru. Älkää tuomitko.



Tässä viime vuoden erän taidonnäyte. Pyrimme samaan, ellemme parempaan. Mulle tulee toi suurin ja kaunein torvi, omg. Ja toi biisi on niin hieno, Ilari Hylkilä 4eva.