tiistai 3. joulukuuta 2013

TJ miinus jotain

Paska bloginpitäjä on paska, TJ on ollut pakkasella jo yli kaksi kuukautta enkä kotiutumispostaustakaan tehnyt. Anteeks. Tää meni nyt näin.

Siunausta valitsemallanne tiellä :P

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kohti auringonnousua ja äiti Venäjää

No diudiu vaan. Tj 28, kiertue Diandran kanssa long gone, vika vartioparaati tehty ja ens tiistaina lähdetään Moskovaan tattootapahtumaan kuviomarssimaan, tännenäin http://kremlin-military-tattoo.ru/en/
Sinne tulee kiinalaisia taistelumunkkeja. Odotan tätä. Sen sijaan aiemmin hehkutettua Pohjois-Koreaa ei osallistujien listassa näy, oi sekä voi. Koetan pärjätä.

Marssittu on ja helvetisti, eilen kuus tuntia. Vikoilla vedoilla melkein itketti kun uuvutti eikä jaksanut keskittyä, siispä marssiminen menikin vähän päin derrièreä. Kuitenkin se ilmeisesti kannattaa, kun talsin tänään takaisin yksikköön kotiutumistarkastuksen jälkeen, oli rivit niin maan suoria ja soittokin kuulosti huomattavasti vähemmän huonolta kuin odotin. Kuviomarssi on siitä epäkiitollinen laji että siinä ei itse suoraan nää harjoituksen tuloksia, ne näkee vaan videolta tai jos ei ite oo mukava kuviossa.

Eilen oli myös Tornien soitto, eli about kaikista Helsingin torneista soitettiin sama biisi saman aikaan. Keikka itsessään meni kaameesti eikä tornissa toiminu hissi, joka teki tuubistina olemisesta aika ikävää, mutta se oli silti sen arvosta kun kurkisteli Rautatieaseman kellotornista näkymiä. Koska fuck yeah Rautatieaseman torni.


Olen vakava, jyrkkä sotilas.


Pari tuntia sitten tyhjensin suurimman osan kaapin sisältöä mosasäkkiin, huomenna mennään palauttamaan varusteita. Huimaa ja aika haikeetakin, lähteminen tulee niin konkreettiseksi.

Kotiutumisbileitten sijaan meillä on tanssiaiset koska ollaan niin proper ja high and mighty. Avecit kuuluu asiaan ja täällä on kauhee rumba että kuka on kenen avec ja uskaltaako pyytää ja omg. 


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

haelvaelae in my mind/comeback

Hahehiho terkut päivystyspöydän takaa. Kaikissa paskimmissa blogeissa pyydetään joka postauksessa anteeksi siitä ettei olla päivitetty. Eli sori hei kauheest. Oon tässä pari kertaa alkanu kirjottaa postausta ja sit päättäny et kirjotan sen loppuun myöhemmin eli en koskaan. Koska olen paha ja laiska ihminen, julkaisen nämä nyt sellaisenaan.  

No tuota. Tauon aikana tapahtunut paljon, muunmuassa kaks kiertuetta(klasarioopperasolisti&leffamusa), rästibarettimarssi ja kaks Vartioparaatia Helsingissä. Koska olen läpeensä laiska ja paha ihminen, en jaksa kirjoittaa niistä.

KAS TÄSSÄ TEKSTI JOSKUS KESÄKUUN ALUSTA. 
Eilen oli poikkeavaa ohjelmaa: laitettiin tetsarit niskan pitkästä aikaa ja palattiin Hälvälään (hääääääälväläääääää!) leikkimään armeijaa. Hellettä oli 28 astetta. Soijaa siellä, soijaa täällä.
Ollaan viimeks ammuttu sillon kun oli ampumahiihtokilpailut, eli ihan pari hetkeä sitten. Tauosta huolimatta eilen ammuttiin ATT eli ampumataitotesti, joka ekaa kertaa tehtiin viimesimmällä leirillä. Sillon ammuin itelleni kymmenellä osumalla hopeisen ampumataitomerkin(joka ois ollu kultanen jos yks osuma ois ollu sentin enemmän oikeella. katkeruus), nyt tauon jälkeen ei oikein luonnistunut ja sain jonkun melko säälittävän tuloksen. Mikä on ikävää koska oon pitänyt itseäni potentiaalisesti ihan hyvänä ampujana. Oh well.
Ampumataitotestin lisäksi pidettiin koulutus aiheesta asutuskeskustaistelu. Siellä sitten rynnittiin rakennusten seiniä myöten ja vallattiin niitä sitten niin.
Kun oltiin vallattu tarpeeks monta seinää, palattiin kultaiseen kotiyksikköön kohtalaisen nääntyneinä koska helle+juoksentelu. Kuitenkin iltavapaitten sijasta meillä olikin ylimääräiset kuviomarssitreenit, joissa onneks oli varustuksena normihousujen sijaan pikkumustat eli sortsit koska hothothot. Helpotti huomattavasti. Treenit kesti kuudesta n. puol yhdeksään. Että semmonen päivä.



KAS TÄSSÄ KUUKAUDEN TAKAA REAALIAJASTA. lyhyt raportti jääkärileiristä. pahoittelen laadutonta tekstiä, aivot pieree.

Tässä on googlesta löytämäni kuva hyvästä ystävästämme taisteluvyöstä,
 kavereille tetsarista. Tetsaria emme tule enää käyttämään koska muskari on paras.

Nyt oon jussilomalla, mutta ma-ke meillä oli jääkärileiri. Jonka jälkeen EI METSÄAAMUJA. Ou beibi. Ei mutta, vaikka lähdin taas leirille kovin pitkin hampain, siellä oli itseasiassa yllättävän mukavaa. Metsässä ollessa kroppa joutuu vähän kovemmalle mutta mieli lepää, on se jotenkin terapeuttista, vaikka välillä hajottaakin*.
Äksönleirihän se muka oli, tilannetta joka ilta ja paukkupatruunoita. Ekana iltana poterovartiossa näkyi hurjaa ja peloittavaa vihollista, ~Keltaisen Valtion~ ( :DD) tiedustelijoita. Kökötettiin siinä varmaan tunti ja kuulemma saatiin yksi sotavanki. Kunnon larppia.
Seuraavana iltana ~Keltainen Valtio~ oli valloittanut jonkun alueen ja muutamia rakennuksia ja ne tuli täten valloittaa takaisin. Meidän joukkueen rooli oli toimia reserviläisinä eli tulla mukaan sotimaan jos muualla kosahtaa. Tuli tetsattua aivan riittämiin, mutta laukaustakaan en ampunut. Harjoituksen jälkeen tuli kehuja että otettiin kiitettävän tosissaan tämä larppi. Hyvin tetsattu.


*HAJOTUS. Sotkuautoon jonottaessa olin melko levottomassa mielentilassa ja keksin että monet varusmiehet on biohajoavia. Menee rikki metsässä. Hehehe. Nokkeluuteni on mittaamattomissa. Oi voi.



Sellasta. Aatelkaa, jossain on rinnakkaisuniversumi missä mä oon tunnollinen kirjottaja. Universumi on ihmeellinen.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

pässe

Pääsiäinen oli ja myös meni. Viiden päivän lomat oli melko maukkaat, pääsiäisen teema oli nimittäin täntyylinen:



Nauroin tolle kuvalle ehkä ikuisuuden. Nauran kenties vieläkin. 

Eilen oli ekat kuviomarssitreenit, joissa soitettiin ja marssittiin samaan aikaan. Ulkona. Huh. Vaikeeta ja rankkaa. Soittaminen pelkästäänkin vaatii ihan riittävästi keskittymistä. Kun kävelee samalla, pitää saada askel tasaseks että soitto ei kärsi, mut silti pitää marssia sotilaallisesti ja ryhdikkäästi.
Keskittyä pitää siis tasaiseen askeleeseen ja tukevaan puhallukseen, itse kuviomarssiin, eli siihen että pysyy kohdallaan eli ruodussa jne, nuotinlukuun ja sitten siihensoittamiseen, näin muutamia mainitakseni. Tulee vaatimaan ihan sikana toistoja ja treeniä, mutta jos siihen on muinakin vuosina pystytty niin miksei muka mekin pystyttäis.


Mun pitää noitten lisäksi keskittyä myös siihen etten kuukahda sousan alla. Kas tässä joku googlesta löytynyt randomjäbä yllään sousafoni, siis marssituuba. Mulla ei ole yhtä komeita viiksiä tahi käsikarvoitusta, mutta muuten täsmää. Mun sousafoni painaa alle 10kg, mut se on yllättävän paljon. Tuntuu ihan hyvin vasemmassa hartiassa ja selkän oikeella puolella. 

Nää on näitä soitinvalintakysymyksiä joita ei kerrota soitinesittelykonserteissa.

Tässä tän päivän popitus.

.


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Barettimarssi VMTL-style

No moi.

Tänä leppeänä maaliskuisena tiistaina urheat toverini hiihtävät 30 kilometriä. Syy tälle piinalle on barettikokeen marssiosuus. En oo ihan varma onko tää vaan joku muskarijuttu, mutta hyväksytyllä barettikokeella ansaitaan oikeus käyttää tuota soittokunnan kaunista taivaansinistä barettia. Minä surkea vemuli sen sijaan toimin sihteerinä ja tällä hetkellä myös päivystäjänä. 
I RUN THIS PLACE. Vastaan virveen (=viranomaisverkko, tarkoittaa ihan radiopuhelinta) herra esimiehen nimellä ja rullaan tuolissa koneelta toiselle, pidän kirjaa ryhmien sijainnista ja radiopuhelinliikenteestä, samalla kun oikoluen päivitettyä päivystysohjetta. Ja kirjoitan blogimerkintää. Aijai mitä multitaskingia. Miss Moneypenny at your service (puhuttiin tästä eikä päädytty yksimielisyyteen että jos mä oon Moneypenny, onko esimies Bond vai Q. Mun mielestä vemulitoveri on Q koska se kartoittaa ryhmien liikennettä. Mut asdfghjkl.) 
Mut tää on jännää tää radiopuhelimen käyttö. Tulee tärkee olo. Kuten myös päivystysohjeen oikolukeminen, tähän purkaa kaikki taannoiset lukion äikäntuntien angstit.

Se, etten voi osallistua barettimarssille enkä täten suorita tärkeää osaa barettikokeesta, merkitsee tietenkin sitä etten ansaitse oikeutta käyttää barettia.
Tämä on perseestä.
En ulise siitä etten saa oikeutta vaikken hiihdä, vaan siitä että meidän oli viime viikolla ihan pakko marssia jäisellä kentällä niin, että kaaduin ja satutin oikean polven. Taas. Edellisestä kaatumisesta oli ehtinyt kulua huimat 6vk ja polvi oli justjust parantunut ni eiköhän uusiks. Takaristiside ilmeisesti venähtänyt. Ei vituta, ei sitten yhtään.


                                    Siinä minun luita. Ovat kunnossa, röntgen ei paljastanut mitään ikävää. 
                                                 Mut kuinka outoa katsella omia luitaan. Nuo on minun. Tuollaiset siinä sisällä on.

Että kyllähän se sielua raastaa. Sininen baretti ois mulle just se iso juttu, paljon isompi kuin pätkä tarranauhaa rinnassa. Tai no okei on se ihan kiva ettei oo enää alokas. Minä ja nämä muutamat kohtalotoverini joudutaan siis ehkä käyttämään kenttälakkia, siis idioottilippistä, kun muut asettelee barettia päähänsä lomille lähdettäessä. Onneksi barettia ei ihan vielä aleta käyttää koska rykmentissä on vielä virallisesti talvi. Kesähän alkaa, kun komentaja niin ilmoittaa (musta tää kertoo jotain tärkeää Puolustusvoimain luonteesta).
Meille tulee kyllä rästimarssi, mutta tällä tietoa se ois kesäkuussa. Hyi. Pakko yrittää ulista se aikaisemmaksi. En suostu kenttälakkiin, eikä se vihreäkään baretti kauheesti lohduta.


Oikeutettu baretti on siis kaukaisempi asia kuin piti. Asdfghjklö. Perse. 
Tämä kuva on hyvin tärkeä ja merkityksellinen.

Kävin viikonloppuna saunassa baretti päässä, se ois nyt hyvin, tai ainakin paremmin, särmättykin.
Voin sitä sitten yksin sisätiloissa salaa päässäni pitää. Oih ja voih.

Huomenna olis barettikokeen musiikillinen ja kirjallinen osuus. Siihen kuuluu kuviomarssijuttujen yksilöarviointi, koe yleisestä palvelusohjesäännöstä ja sotilasarvoista, Muistoja Pohjolasta ulkoasoitettuna yms. En oo vielä aivan varma pystynkö kuviomarssisuoritteisiin näin invalidina, mutta soitto-osuuden varmaan kykenisin. Katotaan huomenna.


Radiopuhelu on jännää. Puheessa on ihan oma etikettinsä: kun ottaa yhteyttä, sanotaan ekaks tavoiteltavan nimi ja sit oma nimi. Tavoiteltava vastaa omalla nimellään. Kun viesti on saatu perille, tavoiteltu sanoo 'kuitti'(eli roger that!) merkkinä siitä että joo tajusin ja yhteydenottaja lopettaa puhelun sanomalla 'loppu'. Hirveenjännää.


Sillee nyt.

Ai nii, muutin blogin nimen sisältöä kuvaavammaks. Hurraa.




keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Déjà-vu

Todellakin jo nähty.



Meidät oli ilmeisesti ihan pakko viedä kuviomarssimaan jäiselle kentälle. Moni liukastui, mutta mä olin ainoa jota sattui kunnolla - juuri siihen samaan polveen kuin aikaisemminkin. Elämä on taas kaatuneiden kyynärsauvojen kurottelemista lattialta. HURRAA <3


vitu.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

kepeä e-kausireportaasi.

Aivopieruotsikot.

E-KAUSI ON ALKANUT.


Ekat orkesteritreenit oli parasta. Oon soittanut aktiivisesti orkesterissa vitosluokasta lähtien ja  jo viime syksynä, kun kävin vaan yksityissoittotunneilla,  oli kauheet viekkarit orkesterista. Kun keskiviikkona siinä sit viritettiin ja vedettiin sitä ikuista B-duuriasteikkoa, tuntu hiukan siltä kuin olis värit palanneet mustavalkoiseen elämään.

Iih <3

Tosin on se soittaminen yllättävän rankkaakin. Tässä on parina päivänä ollut pelkkää soittoa kahdeksasta neljään joka on kuitenki aika paljon.



Keskiviikkona oli vuorossa jotain epämiellyttävää ja eksoottista, GODDAMN AMPUMAHIIHTOA. Odotin sitä suunnilleen yhtä paljon kuin ekaa leiriä, toisin sanoen olin kuin menossa teloitettavaksi. Tiesin että se on vaan lyhyt matka ja sit vähän ampumista, mut jotenkin se vaan tuntui uskomattoman vastemieliseltä. Loppujen lopuksi se oli ihan vaan tavallista hiihtämistä, tosin jäi kyllä ärsyttämään huonosti onnistunut ampuminen. Oh well.
                                                                                     Säihkis. Because I can.

Kuviomarssi.
Vaikeeta.
Tähän mennessä oon jo ehtinyt tottua armeijan absurdiuteen. Opeteltiin uutta lepoa ja uutta asentoa, siis kuviomarssilepoa ja -asentoa, ekalla e-viikolla yhteensä ehkä noin 4h ellei enemmänkin. Tällä viikolla ainakin saman verran ihan varsinaista kuviomarssia. Ollaan opeteltu kääntymistä ja sellaista. Marssiessa täytyy yleensä myös soittaa mielikuvitussoitinta, siis pitää käsiä soittoasennossa ja puhaltaa ilmaa. No ei ku tulta. ASDFGHJK oon nyt gines ja aivopieru. Älkää tuomitko.



Tässä viime vuoden erän taidonnäyte. Pyrimme samaan, ellemme parempaan. Mulle tulee toi suurin ja kaunein torvi, omg. Ja toi biisi on niin hieno, Ilari Hylkilä 4eva.



sunnuntai 24. helmikuuta 2013

terkkuja ylilaudan pojille


"Olet kuullut huhua että kys. varushuora on tietoinen, että iki-ihana blogi on linkattu laudalle."
Juu!


perjantai 22. helmikuuta 2013

Kommentti.

Se on ihmeellistä miten mun olemassaolo voi jotakuta niin loukata, että täytyy urheasti anonyyminä tulla huorittelemaan. En tuu ikinä ymmärtämään ihmisten vihamielisyyttä netissä.

http://kersanttikarolina.blogspot.fi/2013/02/oli-leiri.html


Vässykkä huutelee ku ei pärjääkkää intissä. Mitä jos tulisit vittuun sieltä ja keittäsit vaikka puuroa. Huora.
Vastaa

Pidättäydyn kaikista kostotoimista.

Minoon jääkäri! Kaikkea sitä.

Yritin ettiä kuvan tästä merkityksellisestä vihreästä suorakaiteesta mutten löytänyt. Siis tähän kuvitelkaa sellainen.

Vala onnistui, en sanonut "oma nimi" tai "kuunnelkaa". Ekalla kerralla otin lakin pois päästä väärällä kädellä kun tilanne häkellytti niin, mutta muuten en onneks failannut. Meidän joukkueesta yks pyörtyi, en oo varma pyörtyikö kukaan muu, mutta jos ei niin yks on ihan hyvä saldo. Ei ainakaan enempää tarvi.


Sit bailaamaan. Mennään Kuningasidean keikalle.



Hurraa!




keskiviikko 20. helmikuuta 2013

45

45 vuorokautta oltu palveluksessa tänään. Kahden tunnin päästä ollaan ihan samalla tavalla asevelvollisia kuin pojatkin.Viimeinen tilaisuus muuttaa lopettaa vapaaehtoinen palvelus ilman että tulee mitään rangaistuksia.

Taidan jättää käyttämättä.

Oon taisteliatar

kirjoitusvirhe on tahallinen.

Oli leiri. Viiden päivän. Siis muilla, ei mulla, sillä minähän homehduin melkein koko tuon ajan sisätiloissa parantelemassa polvea.
Vaikka näin ihmisolentona tykkään lämmöstä ja sisällä on mukavaa, olisin silti ollut niin paljon mielummin teltassa muitten kanssa. Ihan outsider olo ja kauhee vemppamorkkis. Tiistaina ja keskiviikkona muut suoritti Taistelijan tutkintoa ja tiistaina yhtenä hetkenä kelailin siinä että mä tosissani istun sisällä ja syön pullaa kun muut rämpii metsässä ja leikkii sotaa. Istun sisällä ja syön pullaa. En ees kuvainnollisesti vaan ihan for real. hu0h taasen.

Oli mulla kyllä öisiä päivystysvuoroja, jotka on aina vähän epämiellyttäviä koska nukkuminen on kivaa. Ekana yönä oli yhden tunnin, kahtena seuraavana KOLMEN tunnin vuorot, vikana ei sit onneks yhtään.

 Niin! Ekana päivänä mulla oli vielä toverivemuleita seurana. Tuli juteltua aika paljon kun ei ollut mitään muita virikkeitä. Seuraavana aamuna toiselta loppui vapautus ja toinen lähti vapauteen, siis sai lykkäystä ja meni kotia. Jimmy tuu sit käymää.

Leiri oli viime viikolla ja tämän viikon maanantaina lähdettiin rästileirille. Minä ja neljä muuta ex-vemulia palattiin lomilta muita aikaisemmin, pakattiin tarvittavat kamat ja taas kaartoi auto kohti synkkää Hollolaa. Pystytettiin teltta vessarakennuksen nurkalle ja nukuttiin yö siellä. Aamulla hoideltiin rästisuorituksia, minä ja kaksi muuta suoritettiin aserata, joka on osa sitä Taistelijan tutkintoa. Vituiks män mut ei voi mitään.

Taistelijan tutkinnon toinen puolisko, taistelurata, suoritettiin toveri-ex-vemulin kanssa sitten kasarmilla parkkipaikan takaisessa kuusikossa rämpien ja larpaten että "nyt vihollinen ampuu valoa, toimikaa sen mukasesti". Larppauksen määrä intissä on valtaisa, tää yllätti mut aika totaalisesti. Kuusikkolarppaukseen kului maksimissaan puoli tuntia siinä missä oikeaan taistelurataan oli mennyt muilla n. 3h ja osa rasteista suoritettiin suullisesti. Oon hiukan katkera etten päässyt suorittamaan kunnollista taistelurataa, koska se oli monin verroin mahtipontisempi kuin tää meidän larppituokiomme: varsinaisella radalla oli oikeita räjähteitä, paukkupatruunoita(me sanottiin 'pam' kun piti ampua), äänentoistot lisäämässä sodan jytinää, reserviläisiä vihollisina, paseja (http://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/3g/gok/xixk/200436/normal_1147770003.jpg) ja kaikin puolin tunnelma oli oikeesti jännä. Mut no, tää meni nyt sitten näin.


Näin lopuksi tekstiin liittymätön kuva.

                                                          Ennen ja jälkeen: maanantain ihkunörttihipsterlook vaihtuu karummaksi.



Voimahali!


maanantai 11. helmikuuta 2013

Asdfghjklöä.

No måj. En oikein keksinyt otsikkoa.

Jalka on melko fine. Kivuton mutta jäykkä, kävellytyyliltäni olen yhä Notre Damen kellonsoittajatar ja portaat on vieläkin mun pahin vihollinen, mutta ei se hirveesti haittaa. Perjantaina tuli todettua että kreisibailauskin luonnistuu jos akrobaattisia tanssiliikkeitä tahi portaitten kiipeämistä ei vaadita. Pippaloinnin syy: lontoolainen eliittitanssikoulu ymmärsi hyvän päälle ja hyväksyi mun gay best friendin oppilaakseen. Tämä on oikein.

Puhuakseni vielä polnta: lääkäri sanoi että polvessa on hiukan nestettä ja sit jotain pientä skruibaa. Mikä tärkeintä, ei mitään vakavaa joka soisi mulle kohtalokkaita kirjaimia (kuten C tai E eli vapautus tai lykkäys), ainoastaan vähemmän ikäviä kirjainyhdistelmiä, kuten VMTL vielä toiset 5 päivää. Kyllähän se sydämeltä aimo lohkare vierähti kun tohtori tämän totesi, sotkisi näet elämää melko lailla sellainen juonenkäänne.

Ehdin kävellä kolme päivää keppien kanssa ennen kuin tuomitsin niitten olevan lähinnä tiellä. Kainalosauvojen tuoma huomio oli lähes kiusaannuttavaa, näyttäähän keppien kanssa eteenpäin sotkeminen huomattavasti dramaattisemmalta kuin pelkkä linkkaaminen/Quasimodokävely. Huomiota tuli hämmentävän paljon etenkin korkeammalta tasolta. Usea esimies kyseli vointia, herra pastori tarjosi kyydin pyykinvaihtoon ja joku vastaantullut herra huudahti että "äkkiä se jalka terveeksi, sitä tarvitaan vielä!" Mut sehän tarkottaa vaan että skapparit(=kapiaiset=kantahenkilökunta) on täällä symppiksiä.

Nyt olis leiri tästä päivästä perjantaihin eli 4 yötä, 5 päivää. Siihen sisältyy Taistelijan tutkinto. Koska oon nyt polvivammanen vemuli(=VMTL-taistelija), itse tutkinto siirtynee kohdallani hamaan tulevaisuuteen ja leiriin osallistun varmaankin lähinnä seuraamalla sivusta kun muut rymyää. Melko mälsää. Mutta ajatelkaa mua hetki, kun käytte sisävessassa, tai syötte jossain jossa ei ole a)kylmää b)pimeää ja jossa ei tarvitse syödä pakista. Yäk.

On another note: valaan 11 päivää., jonka jälkeen viikko perseilyä, jonka jälkeen E-KAUSI. OMG. SOITTAMINEN, SE LÄHESTYY. Melkein alkaa jo ahistaa ajatus että meidän esimiehet ottaa ja jättää meidät tänne, just kun niihin alkaa kiintyä. Anyway, päivänä ennen polvenrikkomista sain sousafonin kuitille(!!!), tässä yksi hetki siitä illasta ikuistettuna.
Yours truly torvenvarressa, sordiinona taistelutoveri.

Voimahali! (niinku täs http://maailmanpaskinruokablogi.blogspot.fi/)

maanantai 4. helmikuuta 2013

Tämän viikon ohjelma.



Ei sit. Vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta perjantaihin asti, sit pitää käydä tsekkaamassa uusiks. Tylsää tällainen, jää rästiin mm. Cooper ja uimataitotesti. hu0h.

Sain kepit ja tulehduskipulääkettä. Polvi alkaa melkein toimia. Tänään oon riemuinnut mm. siitä että saan sukan laitettua jalkaan ihan ite (eilen kultaiset taistelutoverit avittivat) ja että tuolilta/sängyltä nousemiseen menee alle 30 sekuntia. 
Se on kans tullut todettua, että tulehduskipulääkkeet on tosi jees kun ne laskee turvotusta, mukavaa kun ei satu.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Valiruikuti

Oon jalkapuoli.

Eilen oltiin ampumaradalla ja ampumakatos oli liukas kuin en-edes-keksi-mikä, ja niinhän se kävi että meikäläinen liukastui ja taittoi koipensa. Sattui siinä määrin, että bussiin noustessa tuli otettua joku väärä muuvi otettua ja purskahdin välittömään dramaattiseen itkuun. Jossain polven kohdalla jalan syövereissä on jotain vialla, toivottavasti ei mitään liian vakavaa. 
Kiidän kuin jäävuori. Kun eilen kasarmivapaitten alkaessa päätin vaihtaa mukavampiin vaatteisiin, kenkien ja housujen vaihtamiseen meni liioittelematta noin 20 minuuttia ja pieni määrä parkua. Tän jälkeen jalka suuttui ja alkoi turvota niin, että nukkumaanmenon aikaan se muistutti kohtalaisen mehevää joulukinkkua. Portaat oli saatanan keksintöä ja mieli melko matalalla, kyllä kyynel vierähti joka kerta kun piti portaita kavuta.

Kaverit täällä on olleet kyllä tosi kultaisia, eilen eräs tarjoutui kantamaan mut alas portaita (:D) ja muutenkin tyypit on kilttejä. Se on jee. Myös tänään kun linkutin aamupalalta/taistelubrunssilta kohti yksikköä jäävuorivauhdilla, kysyi esimies oonko koskaan ollut palomiehen kanto-otteessa. Liikkis. En kuitenkaan uskaltautunut kantoon vaikka ois kyllä ollut hauska. Niin ja eilen sain Herra Esimieheltä kyydin muonituskeskukseen, oli hassua.

Tällä hetkellä muut on kuntoilemassa/kuntonyrkkeilemässä. Mua ei huolittu mukaan, ärsyttää hiukan koska kuntonyrkkeily on aika cool. Tänään vielä luvassa saunailta sotilaspastorin kanssa, ja siitä pitäis tulla oikeesti aika kivaa koska herra pastori on käytännössä stand-upkoomikko ja näinollen mitä mainiointa seuraa. Päästään myös kauppaan. WOU.


lauantai 2. helmikuuta 2013

Eepos Hollolan synkistä metsistä

Asdfghjklmbvfcdsdfghjk.

Mun piti kirjottaa hieno yhtenäinen postaus mut sit päädyin kirjottamaan useeseen eri otteeseen ja nyt oon jalkavammanen ja väsyny joten julkasen tällasena sitten. 


viime viikolla kirjoitettu
Elämästä armeijan ulkopuolella sen verran että eilen oli yhdistetyt siskon valmistujaiset ja kaverin+toisen uuden kämppiksen tuparit ihanaisessa Pitäjänmäen kämpässä.
Kovin mukavaa oli, yleisesti hirveen hyväntuulista niinkuin kotibileissä kuuluukin olla, koko kämppä täynnä kivoja ihmisiä. Oli hienoo nähdä ystäviä ja tuttuja. Saavuin paikalle inttivaatteissa koska muuten en ois kai saanut käytettyä mun litteraa ja aiheutin huvitusta olemuksellani. Sit tietty vaihoin normivaatteisiin, ennen/jälkeen-ero oli suuri.

Perjantaina sain äidin ja sen lompakon houkuteltua Prismaan ja sieltähän tarttui mukaan tuote jos toinenkin. Materialismi on saatanasta mutta silti vaan niin hirveen kivaa, ja mikä nyt on blogin funktio ellei esittele ostamiansa asioita. Tällainen setti on nyt huomenna alkavaa leiriä varten.


3 lämpöpussia, Beef Jerkyä, sukkia, sytytyspalat ja tulitikut sekä Bepanthenia. Lisäks karkkia.


eilen kirjoitettu
Nyt jälkeeinpäin tarkasteltuna muutama havainto.
Karkkia ei ole liikaa. Koskaan. Ens leirille vois yrittää ottaa lisää jotain suolasta, kahtena aamuna heräsin siinä määrin heikkona, että polttopuiden kantaminen n. 100 metrin päähän sai jo huonon olon aikaan.

Leirieväät:
1 vajaa pussi Draculoita
1 vajaa Fazerin sininen
1 Fazerinalevy
1 iso aakkospussi
2 askia salmiakkia
4 myslipatukkaa
1 pussi Beef Jerkyä (GREAT SUCCESS. Seuraaville leireille aina mukaan.)


Kolmen yön ja neljän päivän leirin päätyttyä
selvitty on:

- n. 2-3km hiihtämisestä(x2) samalla 40-50kg rinkkaa kantaen. VITTU AINAKI NELKYT KILOA. 2/3 MUN ELOPAINOSTA. Silti se oli paljon vähemmän perseestä kuin odotin, koska odotin suunnilleen kaatuvani ojaan kouristelemaan ja oksentavani verta. Mutta ehei! Ihan ite kannoin reppuni vaikka Herra Esimies jopa tarjoutui kerran kantamaan sitä puolestani, siinä määrin uupuneelta ilmeisesti vaikutin. Ja se on siis jo aikamoinen ele. Joinain harhaisina hetkinä tämän elämää pidemmän hiihtomatkan aikana oli fiilis melkein jees, kun endorfiinit virtas. Helpotuksen tunne, kun repun sai selästä, oli aika huima. Kuitenkin kun oli oltu ehkä 5min reputta, mua alkoi ihan spontaanisti itkettää. Fyysinen stressitila ilmeisesti purkautui itkuna. Outoo.

-huussittomuudesta

-kaasunaamarin (nassen) testauksesta: nasse naamaan, sadeasu päälle ja kyynelkaasutelttaan

-miljoonasta pakkiruokailusta. pakki=alumiiniastia josta kaikki maistuu samalta ja sama on melko paha. en tykkää.

-poterovuorosta =kykitään tietty aika yöllä maakuopassa ja tiiraillaan näkyykö ~vihollista~

-hälytyksestä/taisteluharjoituksesta/sodan leikkimisestä/soveltavasta vaiheesta
=kun joku on kykkinyt poterossa ja havainnut ~vihollisen~, kyseinen joku juoksee ilmoittamaan uinuville tovereille. sit kaikki nykäisee vaatteet päälle, rynnäkkökiväärit niskaan ja kiitää poteroihinsa puolustamaan maata, eli ampumaan paukkupatruunoita hyökkäävää osapuolta, siis kantahenkilökuntaa, kohti

-viimeisen yön jälkeen x km hiihdosta, tai pikemminkin sukset jalassa kävelystä, maailman tahmeimmassa lumessa. En oikeesti oo koskaan nähnyt yhtä tahmaista lunta. Kaikkien suksiin kerääntyi nyrkinkokoisia kimpaleita lunta. Siinä vaiheessa raastoi kyllä sielua jonkun verran, kun selässä on tosiaan se 40-50kg ylimääräistä ja suksen pohjassa on täysin liioittelematta ainakin nyrkin paksuudelta lunta.

Sit hiihdettiin pelkät tetsarit pällä eli n 14kg, joka ton jälkeen tuntui hurjan kevyeltä.
Kuitenkin tahti oli kaltaiselleni huonokuntoiselle rimpulalle liian kova. Pahimman ylämäen jälkeisellä tauolla Herra Esimies, letkan vetäjä jutteli että "täähän on hyvää treeniä sitä varten mitä sä aioit harrastaa, se rullaluistelulaji". Hetki meni tajuta.
Olin jossain tilanteessa intin alussa avautunut siitä että roller derby on hieno laji ja tahdon aloittaa sen ja tyyppi muisti tollasen, olin lähes otettu kun Herra Esimies moisen yksityiskohdan muisti.

Esimies sanoi leirin alussa että se helpotuksen tunne joka tulee leirin päätyttyä on verrattavissa maratonin juoksun jälkeiseen tunteeseen. En oo juossut maratoneita, mutta liian kovatahtinen hiihto vei ne viimeisetkin mehut: vaikka oli hienoa nähdä pakobussi, ei oo kovin montaa kertaa elämässä ollut yhtä paskaa fiilistä kuin silloin. Olin niin loputtoman poikki. Kun sain tetsarin romautettua maahan, piti loput keskittymiskyvystä käyttää lähinnä itkemättä olemiseen. Väsymys veti ihan muumioks, olin melko katatoninen. Outo kokemus tuokin.



Yhyy kuinka on katkonainen ja sekava teksti, mutta väsymys, ei voi mitään.

Kakkapäät ei kommentoi.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Toka viikonloppuloma.

Silmien rajaaminen on outoa.

Ripsarin laittaminen tosi outoa.

Vaatteet on ihan hassun näkösiä kun ne ei ole maastonvihreitä.

Heti oli vaihdettava vaatteet ja meikattava, ihan vaan koska voi.



Lopuksi ainoa kappale, joka kasarmin maailmassa on tällä hetkellä olemassa. Tätä hoilaamma aina kun marssitaan muonituskeskukseen. Alkaa vähitellen tuntua puisevalta moinen veisu, toivon mukaan lähiaikoina saadaan Jääkärimarssi lisättyä ohjelmistoon. Hip hei.


torstai 24. tammikuuta 2013

Sodankäynti tapahtuu teidän takapihoilla.

Näin totesi esimies tänään oppitunnilla.
Kontekstista irrotettuna melko huvittava lause.

Tällä hetkellä eletään peruskauden kolmatta viikkoa.
Tää viikko on ollu jotenki hirveen kiva. Viime vkl:n vapaat tuli tarpeeseen, kontrasti mielialassa on huima. Viime viikolla olin vielä angstin vallassa kun en oikein händlännyt asioita ja koin olevani outolintu. Nyt tällä viikolla oon onnistunut asioissa paremmin ja ryhmähenki on kohonnu hurjasti. Kovasti on kivoja ihmisiä.

Jee.

Onnistumisista pitää mainita ainakin toissapäiväinen kuntotesti.

(yleisö kohahtaa hämmästyksestä)

Lihaskuntotestit tuntui lähinnä välttämättömältä pahalta mutta ehei, sehän olikin melkein kivaa. Wtf.
Osa-alueet oli punnerrus, vatsat ja vauhditon pituushyppy. Testi alkoi huterasti punnerruksilla. Herra Esimies(ei saa kertoa sotilasarvoja, siks puhun aina esimiehistä tms) on hirmu mukava ihminen ja kannusti ahkerasti kun mä puhisin siimojeni varassa. Taistelutoveri(:D) laski punnerrusten tulokseksi 18 minuutissa, jolla sai tyydyttävän arvosanan. Itse olisin hyväksynyt oikeiksi punnerruksiksi ehkä 5 niistä mitkä tein mut oh well, jee.

Seuraavaks tehtiin vatsat, joita nykäsin 40 minuutissa joka oli hämmennyksekseni erinomaisen, eli parhaan arvosanan kattoraja. YAY ME. Taistelutoveritar, kova muija, veti 44 eli yli rajan, mutta ei se paljoa mun iloa sumentanut. Sit piti mennä ilmoittamaan esimiehelle, vieläpä melko nilkille sellaiselle, tulos. Koko viikon kohokohta oli se, kun mun kohdalla sen suustä pääsi vilpittömän yllättynyt "Oho!"
Toisen ohon aiheutin vauhdittomalla pituushypyllä, kahdesta metristä napsahti siitäkin erinomainen. Laitoin sitten isille tekstarin jossa ylpeilin tuloksillani, se kun epäili ettei mun kunto kestä. NJÄHHÄHHÄÄ.


Ja näin lopussa kirsikkana kuva meikäläisestä päivän_asussa. En oo ees ihan varma saisko tällaista laittaa, mutta oon vaan niin badass että laitan silti. Living on the edge ja sillai.


Derp.
Poolo, vyö, housut ja maiharit by Puolustusvoimat. Kello(vaaleanvihreä pilkistävä) Spirit Store.

Kello on 23 ja nyt pitää nukkua. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lähdetään me metsään.

Metsään, metsään.
Lähdetään me metsään retkelle.

Tai siis viime viikolla lähdettiin. Ja tultiin takaisin. Ens maanantaina uusiks ja pidemmin ja rankemmin, yikes.

Ennen kyseistä olin maksimissaan nukkunu teltassa ehkä päikkärit joskus esiteininä.
En myöskään ollut ikinä ollut niin kylmissäni, että hengitys värisee samoin kuin pitkän itkukohtauksen jälkeen.
Enkä ikinä ollut aikaisemmin ollut niin väsynyt että silmät pyörii päässä jos ei keskity. Ja jos yrittää seisoa suorassa niin huojuu kuin joku hemmetin korsi. Tuulessa. Vuorenhuipulla.

Leiri oli koetteleva mutta kokemuksena terveellinen. Alkaa kummasti arvostaa elämän pieniä iloja, niinku plusasteita ja valoa.
Oon tullut siihen tulokseen et lumipuvussa on ihmisen hyvä olla: silloin todennäköisesti ollaan ulkona ja on kylmä. Ryhmähenki kohoaa kun kaikkia raastaa. Jonkin verran mua harmitti hyödyttömyyden tunne kun pojat olivat joko muuten vaan tomeria tai eräretkeilleet ennenkin ja mun arvo ryhmässä oli yhtä kuin omistamani otsalamppu. Minä siinä sitten valopäisenä katsoin käskettyyn suuntaan kun tyypit teki kaikki työt. No, aina ei voi.

Kusihätä pakkasessa on aika ikävä asia. Kun vaatekerroksien laskemiseen vaaditaan liki kaksi kättä, on matka teltasta huussiin niin kovin pitkä. Toimitusta ei helpota se, että toivonkammariin tulisi ottaa mukaan rynnäkkökivääri ja taisteluvyö eli tetsari. Muutaman kerran tuli huussiin hölkättyä epätoivon vimmalla, mutta aijai sen jälkeistä euforiaa.


*~<3~ Hirmujännä lingvistinen tuokio  ~<3~*

Meikäläisen korvaan iskee joka kerta lähemmäs jokaisen esimiehen meikäläisyys. 
Puolustusvoimain sanastossa on n. kaksi positiivista (2) adjektiivia:
noheva (käytetään henkilöstä. tunnollinen, oma-aloitteinen, suorituksissaan onnistuva)
särmä (käytetään asioista kuten punkasta tahi pinkasta, myös ihmisistä. tarkkaa työtä tekevä, täsmällinen, siisti yms)
Militaristiseen ilmaisutapaan kuuluu jatkuvasti myös todellisuuden kieltäminen: "Ei voi olla noin hidasta."
Lyhenteet on kierosti loogisia. Varuskuntasairaala lyhenisi loogisesti VKS:ksi, mutta kuka nyt jaksaa veekooässästä puhua, siistä lyhenne on VEKSI(tai VEKSi tai Veksi). Ja sillee.


perjantai 11. tammikuuta 2013

Lapsuus ei loppunut

Meiningistä täällä tulee monin tavoin mieleen eskari ja ala-aste.
Auktoriteettihahmot on samankaltaisia, pakotus/käskyjen noudattaminen tuntuu samalta ja uhmaamisesta koituu samanlaista kauhistusta, ei sillä että olisin uhmannut, enhän minä sentään.
Kuitenkin samanlainen kapinahenki kytee sielussa kuin ekaluokkalaisena, ja voitontunne on suuri jos esim. tekstaa salaa vessassa(kännykkää ei saa käyttää palvelusaikana eli 6-18.)
Myös syömisestä ruokalassa tulee vähän sama fiilis kuin junnuna. Toissapäivänä esimies käski ottamaan lisää ruokaa. Sittemmin on selvinnyt ettei niin itseasiassa voi tehdä, mutta toisaalta ihan liikuttavaa kun toinen huolehtii noin.

Nyt on torstai eli neljäs päivä palveluksessa.
Osaan/mun pitäisi osata:
seistä asennossa
seistä levossa
jäpittää (istua paikallaan taistelujakkaran[SE ON SEN OIKEA NIMI.] päällä kantapäät yhdessä ryhdikkäästi, katonrajaan tuijottaen)
marssia muodossa tahdissa ja marssilaulua laulaen (tirsk)
puhutella itseäni korkea-arvosempia
kääntyä muodossa
tehdä siedettävä pinkka (tiettyyn, täsmälliseen tapaan taiteltu päiväpeitto. _Tärkeää_)
tehdä siedettävä punkka (tiettyyn, täsmälliseen tapaan pedattu sänky. Myöskin _hyvin_tärkeää_)
maakuntavoimien sotilasarvot
ynnä muita asioita joita en muista


Mun luonteeseen kuuluu valitettavan olennaisesti huolimattomuus, ja sen täällä välillä huomaa. Vähän se sisintä raastaa kun koko ajan huomautetaan mutta no. Se on sit kestettävä.

Asdfghjk.


(saa sit hei kommentoidaki. piristää kovin.)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Huomenna.

No okei kyl vähän jännittää. Mut ihan vähän vaa.
Huomenna mulla alkaa vapaaehtoinen asepalvelus. Tässä blogissa olis aikomus dokumentoida armeijanharmaata eloa, itseä ja muita vasten.

Meen soittokuntaan. On aika tavallista että soittokunnassa on naisia, joka erässä taitaa aina jokunen löytyä. 
Vaikka tyttöjä on suvaittu inttiin jo vuodesta 95, kovin se yhä ihmisiä kummastuttaa kun ihminen ihan ite luopuu vapaudestaan ja astuu palvelukseen. Lomake, joka pitää täyttää jos haluu inttiin ja on nainen, on nimeltään anomus joka jaksoi huvittaa hiukan: että ihan anoa täytyy et saisinks mä hei nyt pliis tulla vaik oon tyttö. Pojille aika poikkeuksetta tuntuu armeija olevan epämiellyttävää pakkopullaa eikä se oo ihme, valinnanvapaus ja vapaaehtoisuus tekee ihmeitä motivaatiolle.

Miks mä meen? Syitä on monia, niinku aina kaikessa. Lähinnä tässä on oma etu kyseessä kuten kunnon opportunistilla. Vuoden 2013 aikana odottaisin että mulla paranee kunto, harjoittelun määrä ja sitä myötä soittotaito, että tapaan uusia jänniä tyyppejä, saan keikkakokemusta ja pääsen ulkomaille soittamaan.

Nyt pakkaamaan.

(saa kommentoida)


HI ASH AND/OR FEE
.. actually I'm too tired now to write anything in English. You should keep up your Finnish anyway. Or Google Translate it :P